Eskaritkin saivat vinon pinon lehtiä tutkittavakseen. Moni lehti päätyi rullattuna ja teipillä vahvistettuna mailaksi ja pyöreitä pallojakin tehtiin. Hiki oli päässä ja kädet painomusteesta mustina, kun pelit olivat kiihkeimmillään. Välillä sanomalehtitötteröt saivat toimia miekkoina. Rauhallisempaa tekemistä puolestaan oli lehden kuvien värittäminen. Myös otsikoita ja kuvatekstejä luettiin, ja tietysti sarjakuvia.
Kevin on löytänyt lehdestä hienon auton,
ja rauhallisen nurkkauksen sen tutkimiseen.
Aapo, Atte, Antti ja Veeti tuunaavat lehtiä porukalla.
Lopulta sanomalehden aukeama taiteltiin hatuksi ja väritettiin itselle mieluisaksi. Eija ja Virpi opiskelivat myös biojätepussin taittelun saloja.
Emmin, Emman ja Tuomaksen taittelut ovat valmistuneet -
nyt väritetään.
Jeminan ja Elielin hatut ovat valmistuneet.
Emma, Joanne ja Annika legoleikin parissa.
Vilman ja Pihlan halihetki.
Kevin ja Antti sekä Veeti ja Aapo poseeraavat.